Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

NÄLÄNHÄTÄ SUOMESSA PAHENEE - LEIPÄJONOT KASVANEET NELJÄNNEKSELLÄ!

Nälänhätä ja kaikenlainen arkielämän osa-alueet kattava syrjäytyminen jatkaa pahenemistaan Suomessa. Ns. kolmas sektori eli vapaaehtoisuuteen perustuvat, lähinnä hengelliset järjestöt ja instanssit (pelastusarmeija ja muut ns. vapaiden suuntien hengelliset yhteisöt, EU:n ruoka-apu, Veikko Hurstin laupeudentyö jne.) ovat pitäneet viime vuodet huolta yhä kasvavasta ruoka-avun tarpeessa olevien unohdetun kansan joukkojen lisääntyvästä peruselintarvikkeiden tarpeesta. Kaikesta huolimatta Suomen hädänalaisen kansanosan muodostamat leipäjonot ovat kasvaneet viimeisimmänkin vuoden aikana huomattavasti ja neljäsosalla siitä, mitä ne olivat vuosi sitten keväällä.

 Leipäjonojen asiakaskunnan ovat perinteisesti Suomessa mudostaneet vanhukset, työttömät, pieneläkeläiset, opiskelijat ja vakavaan syrjäytymiskierteeseen joutuneet ns. laitapuolen kulkijat. Viime vuosina on kuitenkin asiakaskuntaan ilmestynyt yhä kasvavissa määrin sellaisten yhteiskunnallisesti aktiivisten kansanosien joukkoja, joita en rakkaudesta kansaani kohtaan koskaan olisi voinut kuvitella joutuvan turvautumaan yhteiskunnallisesti kolmannen sektorin avunantoon - varsinkaan, kun Suomesta on koko tähänastisen elämäni aikana totuttu puhumaan nimenomaan hyvinvointivaltiona.

Tänä keväänä Suomen leipäjonoissa on ollut selkeästi havaittavissa lapsiperheiden, pätkätyöläisten, aktiivisten nuorukaisten, vakavaan velkakierteeseen joutuneiden yrittäjien ja yksityishenkilöiden ja mm. akateemistenkin opiskelijoiden määrän huomattava ja silminnähtävä kasvu. Valtamedia YLE levitti keväällä sellaista disinfoa, että pitenevissä leipäjonoisssa olisi nähty myös elintasorikollisia ja muita maahanmuuttajia. Olen kuitenkin itse tehnyt asian tiimoilta omaa tutkivaa journalismiani, ja tällaista YLE:n levittäämää valheellista disinfoa en voi mitenkään vahvistaa. Ja minä sentään olen luvannut olla valehtelematta kansalleni koskaan!

Samaan aikaan, kun yleinenkin taantuma Suomessa syvenee ja yhä useammat kansalaiset tuntevat sen arkipäivässään, Suomen eduskunta joutui vielä tänä keväänä EU:n ja kansainvälisen painostuksen alla tekemään päätöksen osallistumisesta EU:n ja IMF:n Kreikalle myöntämään noin 750 miljardin lainaan 1,5 miljardilla eurolla. Tietysti tämäkin on saanut monet hädänalaisesta kansastamme oikeutetusti suuttumaan ja miettimään, paljonko tälläkin summalla olisi voitu lievittää Suomen kansan kokemaa nälänhätää.

 

YLEISEN RUOKA-AVUN JAKOPISTEET JA AJAT OULUSSA: 

 - Työttömien ruokailu ke 11-13, hinta 2e/ateria (Öbergin talo, Kirkkokatu 5)

 

 - Vapaaseurakunnan ruokajako pe klo 13 (Kirkkokatu 34)

- Ytyä ry jakaa leipää ja maitotuotteita ma ja ke klo 10 (Hietasaari)

- EU:n ruoka-apua on jaettu adventtiseurakunnan kautta (Tuulimyllynkatu 18, Karjasilta)

 

KALEVA: KUNNIAVÄKIVALTAA OULUSSAKIN

12.05.2010 - 00:35 / Kategoriat: Oulu, kunniaväkivalta, maahanmuutto, maahanmuuttokriittisyys

 

 
Meidän oululaisten ikioma sanomalehti Kaleva se taas julkaisi uutisen, joka ei sitten loppujen lopuksi taidakaan olla uutinen sanan rehellisessä merkityksessä - ei ainakaan minulle, sillä olen tiennyt oululaisesta kunniaväkivallasta jo 1990-luvun alusta lähtien. Kalevalle pisteet kuitenkin tämän "uutisen" julkaisusta siinä jälkiviisaassa mielessä, että se nyt uskaltaa ottaa edes esille tällaisen vaietun ja piilotetun "kansanperinteen" - vaikkakaan se nyt ei tietysti mitään suomalaista kansanperinnettä koskaan olekaan edustanut.

"Ongelma on piilevä. Sitä pitää osata etsiä," kuvailee oululainen kansainvälisen työn pastori Arpad Kovacs ja jatkaa vielä: "Tietooni on tullut melko raakojakin tapauksia. Fyysistä väkivaltaa on käytetty esimerkiksi kepein ja nyrkein". Kaleva puolestaan jatkaa, että "poliisin tietoon tapauksia ei ole tullut. Sille ei ole tehty yhtään rikosilmoitusta, jotka liittyisivät kunniaväkivaltaan."

- Näinhän se tietysti on. Kannattaa huomioida sekin yksinkertainen tosiasia, että Suomen poliisi kaiken kaikkiaankin toimii yksiselitteisesti sisäministeriön alaisuudessa noudattaen erittäin tarkasti ja valvotusti Suomen lakeja ja asetuksia, eikä kunniaväkivalta-nimistä rikosta tai edes rikettä löydy sanktioituna Suomen rikoslaista. Kuinka siis voisimme velvoittaa muutenkin jo hyvinkin vakavista resurssiongelmista kärsivää poliisia kiinnittämään huomiota tai tutkimaan asioita, jotka eivät ole edes laeissa tai asetuksissa mainittuja, saati sitten rikoksina sanktioiduiksi määrättyjä?

Kalevan koko "uutinen" täältä:

http://www.kaleva.fi/uutiset/Oulussakin-esiintyy-kunniavakivaltaa/853591

Nostan syyttävän sormeni pystyyn ja kysyn Teiltä kaikilta: luuletteko tosiaankin, että tämä Kalevan juttu voisi olla uutinen oululaisille, tiedostaville isänmaansuojelijoille?
 
 

MINUN JA PERUSSUOMALAISTEN MERKITTÄVIÄ EROJA!

 

 




Olisin mielelläni kirjoittanut tämänkertaisen blogaukseni muotoon "Sinivalkoisten ja perussuomalaisten merkittäviä eroja", mutta koska en ole edes Sinivalkoisten jäsen virallisesti, en katso oikeudekseni puhua koko kansanliikkeen suulla, vaikka sekä minä, että yhtälailla Tekin varmasti ymmärrämme, että hyvinkin helposti yli 90% SKS:n jäsenistä, äänestäjistä, kannattajista ja muista tukijoista jahkailematta allekirjoittaa kaiken sen, mitä nyt lyhyesti ja ytimekkäästi esitän. Kaikesta huolimatta minä tuen ja kannatan Sinivalkoisia täydellisesti, tehden kansanliikkeellemme mm. pyyteetöntä vaalityötä aina, kun ehdin ja jaksan. Samoin Suomen vaalilain mukaisesti voin asettua SKS:n ehdokkaaksi eri vaaleissa.

Minut joskus harvakseltaan nykyisinkin erehdytään sekoittamaan, varsinkin niiden, jotka eivät kovin syvällisesti ole jaksaneet suomalaiseen politiikkaan perehtyä, toimesta perussuomalaisiin, vaikken heitä edusta edes maailmankatsomuksenikaan kannalta. Lisäksi koko perussuomalaisten toimintaan sisältyy sellaisia puutteellisia, sairaita ja terveen puoluepoliittisen kansanvallan ja demokraattisen sananvapauden kannalta tuhoisia ilmiöitä, jotka ovat Sinivalkoisille ajattelijoille täysin vieraita.

Sinivalkoiset ovat ennenkaikkea demokraattinen kansanliike, jossa toisinajattelu on sallittua. Olen itsekin muutamaan otteeseen sekä tässä blogissani, että muutenkin yleisesti esittänyt jonkin verran Sinivalkoisten yleislinjasta poikkeavia, mutta tietysti muutoin hyväksyttävissä olevia näkemyksiäni. Sinivalkoisessa kansanliikkeessä tomivien henkilöiden näkemykset ovat vapaita puoluevallan ohjauksesta ja velvollisuutenamme tässä suhteessa on ennenkaikkea toteuttaa rehellisesti ja lahjomattomasti äänestäjiemme rikkomaton tahto - jopa aina terveeseen kansalaistottelemattomuuteen asti, mutta kuitenkaan Suomen lakeja tai asetuksia unohtamatta. Sitävastoin en ole soinilaisen diktatuurin aikana vielä kertaakaan yleistä puolueen linjaa vastustavan tai siitä vähääkään poikkeavan toisinajattelun perussuomalaisten piirissä havainnut olleen sallittua ilman toisinajattelijoiden vakavia poliittisia selkäänpuukottamisia.

Myös täydellinen suoruus, ryhti, rehellisyys ja uskollisuus kannattajiamme ja äänestäjiämme kohtaan on yksi pääperiaatteitamme. Yksi Sinivalkoisten kirjoittamaton sääntö kuuluukin:" Me emme valehtele kansallemme koskaan". Uskallamme suoraselkäisesti ja ryhdikkäästi tuoda myös vaikeat ja kiperät asiat, sekä kiistattomat virheemmekin esille totuudenmukaisina tukijoillemme ja tarvittaessa koko kansallemmekin. Jos joskus joudumme sellaisten vakavien vaikeuksien eteen, että tunnemme oman voimattomuutemme, emme epäile arkailematta ja dynaamisesti pyytää terveen kansallisen yhteisvastuun hengessä apua meitä suuremmat auttamisresurssit tai toimintakapasiteetit omaavilta isänmaanystäviltä.

Perussuomalaisten yleinen linja ei välttämättä monestikaan ole selkeästi määriteltävissä, vaan se on ennenkaikkea populistisesti poliittisen tuuliviirin mukaisesti linjaansa muuttavan ja jopa "takkiaan kääntävän" Timo Soinin edustama hyvin epämääräinen kanta. Itse olen selkeästi isänmaallinen ja kansallismielinen sekä maahanmuuttokriittinen - ja uskallan sanoa sen ääneen. Lisäksi vastustan selkeästi mm. kansaamme alistavaa EU:ta, kulttuuriamme tuhoavaa Islamia ja sotilaallista puolueettomuuttamme uhkaavaa NATO:a. En kuitenkaan ole natsi, rasisti enkä edes äärioikeistolainenkaan ja tämänkin asian olen kyllä selkeästi tuonut ilmi toiminnassani ja mm. näissä blogikirjoituksissani. Ja tikulla silmään sitä, joka menneitä, nuoruuden hairahduksia muistelee!

Olen monivaiheisen elämäni aikana karaistunut ja sivistynyt, mutten akateeminen, isänmaansuojelija ja tahdon edustaa suomalaisessa kansallismielisessä liikkeesä nimenomaan ei-akateemisia, tavallisia, kansan itsensä näköisiä, isänmaansuojelijoita ja taistelijoita. Kaikkein tärkeimmällä sijalla sydämessäni ovat kuitenkin yhteiskunnan taholta alistetut, unohdetut ja syrjäytetyt oman kansamme hädänalaiset kansankerrokset, joita esim. kaupungeissa edustavat sankat "lähiöiden armeijat". Perussuomalaiset maisterisjätkänsä johdolla sen sijaan etsivät puolueeseensa näkyville paikoille kuumeisesti kiiltokuvamaisia akateemisia ja pseudotieteellisiä viisastelijoita imagonsa parantamiseksi - ja laadusta tinkimättä, nimittäin kaikenmaailman homot, sivarit ja talous- ym. rikolliset kelpaavat soinilaisille!

Perussuomalaiset ovat Timo Soinin johdolla tuhonneet edeltäjänsä SMP:n ja sen karismaattisen johtajan ja unohdetun kansamme tinkimättömän puolustajan, ministeri Veikko Vennamon perinnön. Vaikka perussuomalaiset valehtelevat Brysselin kaljahanojen ääressä itsensä muodottomaksi paisuttaneen Timo Soinin johdolla kansallemme päin naamaa, vain Suomen Kansan Sinivalkoiset (SKS)- kansanliike on ainoa ja todellinen SMP:n ja Vennamon perinteen jatkaja sinivalkoisessa isänmaassamme. Ja tämä on totuus, joka ei pala tulessakaan!

Minulle hyvin tärkeä asia, eläinsuojelutyö, jota en hakemallakaan tahdo löytää PS:n periaateohjelmasta, nousee kansamme keskuudessa koko ajan yhä merkittävämpään yhteiskunnalliseen asemaan ja näinä päivinäkin se jo pyhittää SKS-kansanliikkeemme, esimerkiksi nousevan kansallisen nuorisomme silmissä kaikkien nykyajallemme tyypillisten sokaisevaan pyrkyryyteen ja uusröyhkeyteen turvautuvien puolueiden yläpuolelle. SKS-kansanliike tunnetaan sinivalkoisen kansamme keskuudessa ainoana poliittisena järjestönä, joka on todellakin aivan aidosti kiinnittänyt huomion ihmisen mielivaltaan rakasta luomakuntaamme kohtaan, ja jonka periaateohjelmaan on kirjattu eläinsuojelutyön tärkeys ja arvostaminen ja joka vielä tämän lisäksi vaatii eläinsuojelun etiikkaa pakolliseksi oppiaineeksi peruskouluun. Monet Sinivalkoisten jäsenistä ja kannattajista ovat ehkä arkipäivässä näkymättömiä, mutta ennenkaikkea aktiivisia, vapaaehtoisen eläinsuojelutyön tekijöitä.
 
Perussuomalaiset näyttävät myös unohtaneen, että Suomen lippussa ei turhaan ole logona sininen risti valkoisella pohjalla. Tälle lumen ja jään kansalle annettiin kristinusko Jumalan lahjana todellisuudessa jo paljon ennen ensimmäisiä "miekkalähetyksiä" 1100-luvulla. Se on annettu sinivalkoiselle kansallemme turvaksi ja oljenkorreksi ennenkaikkea kokiessamme vaikeita aikoja tai kansallisia vastoinkäymisiä. Ei sovi unohtaa kristillisyyden esoteerista merkitystä koko kansamme yhdistävänä ja kokoavana hengellisenä tekijänä, tässä yhteydessä ei missään nimessä ole merkityksetöntä se suuri ja laajamittainen rukoustoiminta, mitä taistelijoidemme ja koko kansamme puolesta kotirintamalla harjoitettiin niin sisällissodan kuin maailmansodankin aikana. Kristillisen maailmankatsomuksen arvopohja kuuluu erottamattomana osana suomalaiseen kansankokonaisuuteen.

Terve sielu viihtyy terveessä ruumiissa. Urheilun ja terveyden sekä niin fyysisenkin kuin henkisenkin hyvinvoinnin merkitys on tärkeällä sijalla Sinivalkoisten keskuudessa, vaikka sitä ei periaateohjelmassa mainitakaan. Esimerkiksi itse en ole koskaan tupakoinut ja pyrkinyt alkoholinkin käytössä kohtuuteen, sekä muutenkin olen läpi elämäni pyrkinyt ja pystynyt pitämäään hyvää huolta fyysisestä kunnostani. Tälläkin hetkellä treenaan puolimaratonia, treenit tosin ovat vielä hyvin alkuvaiheessaan. Niinikään puheenjohtajamme Olavi Mäenpää tunnetaan mm. pitkien matkojen (maratonien) juoksijana ja muustakin yleisurheilusta, sekä varmasti nyrkkeilyharrastuksestansa, ynnä nykyisistä tuomarin tehtävistään nyrkkeilyn parissa. Lisäksi puheenjohtajallamme on kunnallisia ja muita luottamustoimia urheiluun liittyen.

Toisin kuin perussuomalaiset, Sinivalkoiset arvostavat jokaisen terveen Suomen miehen omien kansalaisvelvollisuuksiensa suorittamista ja yksi tärkeimmistä on tietysti armeija. Itsekin suoritin varusmiespalvelukseni Oulun Hiukkavaarassa 1989, enkä voi edes sietää niitä nykyisen pullamössösukupolven edustajia, jotka keinoja kaihtamatta laistavat kansalaisvelvollisuudestaan. Mielestäni jokainen terve sinivalkoinen suomalainen mies käy armeijan kunniallisesti, koska katson sen olevan myös kokonaisvaltaisesti yksi tärkeä osa isänmaamme, kansakuntamme ja koko sinivalkoisen kansankokonaisuutemme suojelemisessa ja puolustamisessa muukalaisten ja vieraiden kulttuurien maahamme kohdistamaa invaasiota vastaan. Kansamme vapauden ja oman kulttuurimme sekä sinivalkoisen identiteettimme puolustamisen ja suojelemisen me olemme jo henkisesti velkaa tuleville sukupolvillemme, kansamme lapsille, halutessamme taata heille turvallisen ja terveen yhteiskuntakehityksen, sekä ennenkaikkea menneille sukupolville, jotka luovuttivat sinivalkoisen kansamme puolesta, ei enempää eikä vähempää, kuin verensä!

Sinivalkoisten yleisohjelma täällä:

http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/periaatteet.htm
 

YHDISTÄMISELÄMYKSIÄ JA HAJOTTAMISKIIMAA

 

 
http://www.migri.fi/netcomm/?language=FI

Linkkiä klikkaamalla pääset maahanmuuttoviraston sivuille. Sen uudet maahanmuuttotilastot koskien viime vuotta julkaistiin viime viikolla. Etenkin ns. perheenyhdistämisten, jotka näkyvät oleskeluluvan saaneiden tilastoissa, huomattavasti kasvava määrä yllätti, vaikka tällainen kehityssuuntaus on kyllä ollut havaittavissa jo parisen vuotta.


 


TILASTOJEN KESKEISIN SISÄLTÖ:


Oleskelulupa myönnettiin 15 208 henkilölle eli 83 prosentille päätöksen saaneista hakijoista.

Suomesta haki oleskelulupaa vuonna 2009 kaikkiaan 20 790 ulkomaalaista EU-maiden ulkopuolelta, mikä on 9 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna (2008: 22 904). Eniten hakemuksia saapui Venäjältä (4 260), Somaliasta (2 267) ja Kiinasta (1 473).

Eniten, 42 prosenttia, vähenivät työntekijän oleskelulupahakemukset, kun taas muuta omaista koskevat perhesidehakemukset lisääntyivät 53 prosentilla. Kaikkien perhesiteen perusteella tehtyjen oleskelulupahakemusten määrä kasvoi 15 prosentilla (2009: 8 509, 2008: 7 424). Ylivoimaisesti suurin hakijakansalaisuus perhesidehakemuksissa oli Somalia (2 204 hakijaa).


Myönteisen turvapaikkapäätöksen sai 1373 henkilöä eli 32% tehdyistä turvapaikkapäätöksistä.

Turvapaikkaa Suomesta haki viime vuonna 5 988 henkilöä, joista 557 oli yksintulleita alaikäisiä. Kokonaishakijamäärä kasvoi 48 prosentilla edellisvuodesta (2008: 4 035), kun taas yksintulleiden alaikäisten määrä laski 21 prosentilla (2008: 706).

Eniten turvapaikanhakijoita tuli vuoden 2008 tapaan Irakista (1 195) ja Somaliasta (1 180). Yksintulleissa alaikäisissä suurimmat hakijaryhmät olivat somalialaiset (201), irakilaiset (151) ja afganistanilaiset (85). Naisia kaikista hakijoista oli 27 prosenttia.


Suomen kansalaisuus myönnettiin viime vuonna yhteensä 10 311 henkilölle.

Eniten kansalaisuuden hakemuksesta saaneiden joukossa oli venäläisiä, somalialaisia ja irakilaisia. Vuonna 2009 tehdyistä kansalaisuushakemuspäätöksistä 90 prosenttia oli myönteisiä. Kansalaisuusilmoituspäätöksissä myönteisten osuus nousi 96 prosenttiin.

Hakemuksella Suomen kansalaisuutta haki viime vuonna 4 417 henkilöä (2008: 4 986). Suurimmat hakijaryhmät olivat edellisvuoden tapaan venäläiset (1 455), somalialaiset (350) ja afganistanilaiset (280).

Uutena suurimpien hakijaryhmien listalle nousivat sudanilaiset, jotka hakivat Suomen kansalaisuutta yli viisi kertaa aiempaa vilkkaammin (2009: 121 hakijaa, 2008: 20). Tämä johtunee kiintiöpakolaisvalinnoista vuosina 2003­–2004, jolloin yli 500 Sudanin kansalaista saapui Suomeen kiintiöpakolaisina. Kymmenen suurimman hakijakansalaisuuden joukossa on yhä myös yksi EU-valtio, Viro. Viime vuonna 203 virolaista haki Suomen kansalaisuutta (2008: 155).


TILASTOJEN YLLÄTYSMOMENTTI: PERHEENYHDISTÄMISET:

Koska turvapaikanhakijana maahamme tulleiden ja oleskelulupien saaneiden määrä maassamme kasvaa tasaisen tappavaan tahtiin, myös perhesidehakemuksien ja tätä kautta perheenyhdistämisien ennustetaan lisääntyvän lähivuosina Suomessa huomattavasti!

Viime tiistaina julkaistuissa viime vuotta koskevissa maahanmuuttoviraston tilastoissa (oleskelulupatilastot) ns. "muuta omaista" koskevat perhesidehakemukset lisääntyivät 53 prosentilla! Kaikkien perhesiteen perusteella tehtyjen oleskelulupahakemusten määrä kasvoi 15 prosentilla (2009: 8 509, 2008: 7 424). Ylivoimaisesti suurin hakijakansalaisuus perhesidehakemuksissa oli Somalia (2 204 hakijaa).

Suomi on tämänhetkisen politiikan mukaisesti houkutteleva maa suurilukuisenkin "perheen" yhdistämiselle. Nimittäin vastoin kuin lähes kaikkien muiden EU:n alueen maiden kohdalla, Suomi juhlallisesti maksaa yhdistettävän "perheen" kaikille jäsenille kaikki matkat kuluineen päivineen! Perinteisen verisukulaisuuden kyseessä ollessa sukulaisuus on nykyisin helppo todeta käytettävillä DNA-testeillä. Mutta aivan kuin suomalaiselta lainsäädäntöporukalta olisi unohtunut jotain tai ainakin sattunut tuntuva lipsahdus kaiken tämän mamu-myönteisyyden hurmiossa; nimittäin Suomen lain mukaan myös kasvattilapset kuuluvat perheeseen kiinteästi ja myös heille on tarjottava yhdenvertaisesti turvapaikka, näin pikaista parannusta kaipaava lakimme sanoo.

MTV3 on uutisissaan käsitellyt perheenyhdistämisien ja uudenlaisen kasvattilapsi-villityksen problematiikkaa, mukana on myös video; koko uutinen on tammikuun lopulta:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/01/1043325



TILASTOJEN KESKEISIN SANOMA:

Muukalaisten ja kansankokonaisuuteemme integroitumattomien kulttuurien ja niiden alakulttuurien invaasio maahamme jatkuu yhä. Kaikki tapahtuu ja tehdään valtaapitävien ja heidän perseennuolijoittensa poliittisen konsensuksen määräämällä tavalla. Vapaan kansan vapaa tahto ei toteudu. Kansa on unohdettu ja suggeroitu uskomaan, että sen mielipidettä ei edes tarvita, saati sitten kaivata.

Nykyinen maahanmuuttopolitiikkamme sisältää, jo vain pienenkin tutkailun jälkeen, muutamia vakavia aivan selkeästi havaittavissa olevia koko kansakunnallemmekin haitallisia ja tuhoisia virheitä. Etenkin taloudellisista maahanmuuttopolitiikkaamme koskevista virheistä kärsivät eniten tietysti oman kansamme maahan poljetut, vaikeasti syrjäytyneet tai sellaisen vaarassa olevat, sekä muut yhteiskunnallisesti vähäosaiset ja muut hädänalaiset kansanosamme.

On tietysti ymmärrettävää, että maahanmuuttajatilanteen tukaloituessa ja kärjistyessä ja koko kansan levottomuuden lisääntyessä ja jopa kansan oikeutetun vihankin nostaessa päätänsä, pyritään Suomen omaa kansaa puolustava, kansallismielinen ja isänmaallinen maahanmuuttokriittinen rintama hajoittamaan valtaapitävien taholta - ja valtaapitävien sydämmessään tunteman omantunnon piston ja tätä kautta heidän sisäisen huolensa, pelkonsa ja hätänsä kasvaessa, mitään käytettävissä olevia keinoja, myös laittomat keinot mukaanlukien, kaihtamatta.

Vanha antiikin Roomasta peräisin oleva hallitsemistyyli "hajoita ja hallitse" on osattu meillä Suomessakin kautta aikojen. Myös Suomen valtaapitävä eliitti osaa sen kuin unissaan. Ja tässä valossa ei ole ollenkaan yllättävää, että kansallismielisten isänmaansuojelijoiden ja muiden maahanmuuttokriitikoiden ääni pyritään mykistämään. Voimakkaasti epäillä sopii erilaisten kansallismieliseen rintamaan aivan reilun vuoden sisään kuin tyhjästä putkahtaneiden, poliittisesti täysin kokemattomien helppoheikkien, todellisia poliittisia vaikuttimia ja todellista halua jokapäiväisen netissä öyhöttämisen sijaan, osallistua reilun pelin hengessä voimakkaan kansallismielisen maahanmuuttokriittisen rintaman rehelliseen rakentamiseen sinivalkoisessa isänmaassamme.

Samanaikaisesti terve maahanmuuttokritiikki pyritään vaientamaan valtaapitävän poliittisen luokan ja heidän kätyreidensä sekä heidän vallassa ja hallinnassa pääsääntöisesti olevan median kautta. Vapaan kansan ääni ei kuulu. Alistettu kansamme on suggeroitu uskomaan monikulttuurisuuden epä- ja puolitotuuksiin perustuviin psykologisiin valheisiin, joilla pyritään todistelemaan monikultturisuuden oikeudellisuutta ja inhimillisyyttä.

Tervettä maahanmuuttokritiikkiä esittävät henkilöt pyritään vastoin kaikkia totuuden, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden sääntöjä vastaan leimaamaan poliittisesti epäuskottaviksi hörhöiksi, epäoikeudenmukaisesti he saavat helposti rasistin tai esimerkiksi natsin leiman otsaansa ja joutuvat sitten vielä kohtuuttomasti kantamaan tätä leimaa pitkälle elämässään, vaikka olisivatkin jo väsyneet puolustamaan unohdetun kansan vapaata tahtoa.

Vapaalle kansallemme kuuluu oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen. Vapaalle kansalle kuuluu oikeus puolustaa omaa kansallista olemassaoloaan sekä kulttuuriaan ja identiteettiään. Vapaalle kansalle kuuluu oikeus toimivaan demokratiaan sekä oikeus osallistua kaikkiin kansankokonaisuuden kannalta tärkeisiin päätöksentekoprosesseihin jo ruohonjuuritasolta alkaen. Vapaalle kansalle kuuluu oikeus puolustaa ja suojella omaa syrjittyä ja hädänalaista kansaansa. Vapaalle kansalle kuuluu oikeus itse päättää omasta henkisestä maailmankatsomuksestaan tai hengellisestä vakaumuksestaan. Vapaalle kansalle kuuluu myös oikeus pyrkiä pitämään verenperintönsä jalona ja puhtaana.

Jokainen isänmaansuojelija ja maahanmuuttokriitikko, joka uskaltaa ja ennenkaikkea jaksaa yhä kaiken hallitsevan luokan painostuksen alla, taistella sanoin - ja mikä vielä jalompaa- teoin sinivalkoisen kansakuntamme ja sen sinivalkoisen tulevaisuuden ja vapauden sekä sinivalkoisen kansamme lasten puolesta, on mittaamattoman arvokas tervettä, suomalaista kansankokonaisuuttamme ajatellen. Ja nämä urheat, rohkeat ja pelottomat miehet ja naiset, jotka nykyisinä aikoina uskaltavat sanoin ja teoin puolustaa sinivalkoista kansaamme siihen kohdistettuja vakavia rikoksia vastaan, tullaan muistamaan ikuisesti isänmaanrakkauden uhrialttarilla!

ISÄNMAA EI OLE UNOHTAVA MILLOINKAAN!

 

 

AVOINTA KESKUSTELUA MAAHANMUUTOSTA! TERVE MAAHANMUUTTOKRITIIKKI SALLITTAVA!

 
 

Maahanmuutosta on yhä vaikea keskustella Suomessa. Suomen virallista maahanmuuttopolitiikkaa ei saa arvostella, sitä ei saa kyseenalaistaa eikä vaihtoehtoja esittää - jos vahingossa erehdyt tällaista tekemään, sinut kyllä pyritään pistämään ruotuun pikaisesti ja mitä vaarallisemmassa asemassa olet päättäjiin nähden, sitä nopeammin ja varmemmin. Sen verran olen kuitenkin ihan viimeisen parin vuoden aikana ollut havaitsevinani positiivista kehitystä, että nykyään ei hallitseva luokkakaan enää niin hanakasti kuin aikaisempina aikoina, uskalla käyttää pseudoargumentteinaan rasisti - ja natsi - sanoja hyökätessään tervettä maahanmuuttokritiikkiä esittänyttä isänmaansuojelijaa vastaan.

Hallituksen omaa kansaamme sortavat ja alistavat linjaukset tuntuvat olevan se kaikkein korkein totuus, jota kansamme halutaan päättäjien taholta suggeroida seuraamaan. Jos kannanottosi poikkevat tästä yleisesti hyväksytystä linjasta, sinut ja mielipiteesi ammutaan alas kätevästi esimerkiksi persoonaasi tai puolueeseesi liittyvillä joko kuvitteellisilla tai puolitotuudellisilla perusteluilla. Tämän saivat äskettäin kokea mm. keskustan Paavo Väyrynen, joka vaati pakolaiskiintiöiden vähentämistä nykyisestä 750:stä vuosittaisesta kiintiöpakolaisesta, tai kokoomuusnuorten puheenjohtaja Wille  Rydman, joka puolestaan vaati kiintiöpakolaisten maahanottamisen kokonaisvaltaista lopettamista.

Esimerkiksi rkp:n Astrid Thors:in sekä sisäministeriön kantahan pakolaiskiintiöihin ja koko maahanmuuttoon jo tiedetäänkin. Heidän perustelunsa nykyiselle pakolaiskiintiölle on tunnetusti pragmaattinen: Jos kurjimmissa oloissa sinnittelevät pakolaiset eivät pääse Suomeen virallista reittiä YK:n pakolaisjärjestön ja valtion sopimina kiintiöpakolaisina, he pyrkivät tänne keinolla millä hyvänsä, esimerkiksi rikollisten ihmissalakuljettajien matkassa. Tästä näkövinkkelistä Suomen nykyinen hallinto siis sekä auttaa yksilöitä että ehkäisee samalla kansainvälistä rikollisuutta. Tämä näkemys ei valitettavasti edusta Suomen kansan vapaata tahtoa.

Moni muukin kuin minä on varmasti havainnut supisuomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa sen, suorastaan sairaalloisen fanaattisuuden ja periksiantamattomuuden, jota ei voi kyllä aina välttämättä poliittisesti korrekteillakaan argumenteilla selittää. Taistelijoiden väliset rintamalinjat keskusteluissa tuntuvat olevan sangen ehdottomia, eikä omaa, ainoata varmaksi totuudeksi tunnustettua tai havaittua näkemystä tohdita välttämättä kyseenalaistaakaan edes mitenkään. Tällainen keskustelu on vääjäämättömästi tuomittu jo sen alkumetreiltään niin absurdiksi, ettei se todellakaan voi johtaa minkäänlaisiin hedelmällisiin lopputuloksiin tai johtopäätöksiin ja se on jo itsessään sitä kautta tuomittu painumaan unholaan aina jo kuvitellustikin relevantimpien, päivän polttavien keskustelunaiheiden vaatiessa tilaa itselleen.

Maahanmuutosta tulisi kuitenkin pystyä keskustelemaan kiihkoilematta ja asiallisesti menemättä henkilökohtaisuuksiin, puoluetaustaan tai muihinkaan asian kannalta sinänsä epäoleellisiin näkökohtiin. Etenkin pienten kansallismielisten puolueiden on aina tähän päivään asti ollut vaikeaa saada äänensä kuuluviin ja itse olen ainakin ollut SKS:n asiaa ja etuja ajaessani  valmis hyväksymään ja ottamaan käyttöön jo aikoinani Veikko Vennamolta oppimani periaatteen: "pienen puolueen on pidettävä isoa ääntä itsestään tullaksensa huomioiduksi".

Esimerkiksi viime vuonna Suomesta haki turvapaikkaa noin 6 000 pakolaista ja nykyisenkaltaisten perheenyhdistämisten kautta luku tulee varmasti nousemaan, ehkä kuitenkin pysytään 10 000:n paremmalla puolella. Pakolaiskeskuksia nousee aivan uusille alueille kuin sieniä sateella ja vanhoista rakennuksista varsinkin hotelleja valjastetaan uusiokäyttöön. Kansa, jolta ei kysytä mitään tietysti ihmettelee ja hämmästelee tätä. Suurinta ihmetystä uudet turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset ovat aiheuttaneet varsinkin alueilla, joissa turvapaikanhakijoita ei ole totuttu näkemään - esimerkiksi ruotsinkielisillä ns. "bättre folk"- alueilla.

Ennenkaikkea työperäinen maahanmuutto on sellainen asiakokonaisuus, joka jo asian monimutkaisuudenkin sekä tulevien työvoimapoliittisten näkymien monitulkintaisuudenkin vuoksi, tulisi nyt näinä ennakoivina aikoina, siis kuitenkin tarpeeksi ajoissa, pitää esillä ihan päivittäin. Minua asiassa eniten arveluttaa ja huolestuttaa valtaapitävien realistinen kyky hahmottaa tulevaisuutta ja pikkutarkkojen laskelmien rationalistinen tulkinta sekä niistä tehtävät kansankokonaisuuttamme järkevästi tukemaan tarkoitetut johtopäätökset.

 

 

 

MERKKEJÄ PAKKOAVIOLIITOISTA OULUSSAKIN

 

Vaikka en kuulukaan kirkkoon, tipahtaa postiluukustani joka viikko paikallinen evankelisluterilaisen kirkon sanomalehti Rauhan Tervehdys, koska en erikseen ole irtisanonut sen tilaamista. Näin myös viime torstaina sain tuon seurakuntalehden. Tuoreessa Rauhan Tervehdyksessä silmääni pisti toimittaja Satu Lapinlammen kokosivun juttu, jossa paljastettiin Oulussakin esiintyneen epäilyjä islamistisista pakkoavioliitoista. Islamilaiseen kulttuuriin kiinteästi liittyvät pakkoavioliitot eivät yksinkertaisesti ole enää pelkästään Ruotsin, Tanskan tai vähän kauempaa Euroopasta haettuna Ranskan, Saksan tai Englannin kaltaisten perinteisesti voimakkaan maahanmuuton kohteina ymmärtämiemme länsimaisten demokratioiden ongelma, vaan ne ovat yhä enenevissä määrin totisinta totta myös rakkaassa Suomessamme.

Viranomaistahona täällä Oulussa ennenkaikkea poliisi on törmännyt epäiltyihin pakkoavioliittoihin, joiden tutkimukset kyllä monesti pyrkivät pysähtymään jo alkumetreillä itse uhrin vaikenemiseen. Poliisillakaan ei välttämättä puuttumiskynnys ole priorisoinnin ja muidenkaan syiden vuoksi kaikkein korkein tämänkaltaisessa rikollisuudessa. Poliisinkin auttaminen pyrkii tietysti priorisoitumaan tapauksiin, joissa autettava itse aktiivisesti hakee apua ja tunnustaa avuntarpeensa. Pakkoavioliitoissahan se on ymmärrettävästi lähes olematonta.

Ehdottomasti pitää muistaa sekin, että Suomessakaan ei vielä edes ole islamilaiseen kulttuuriin liittyviin pakkoavioliittoihin käytännöllisesti katsoen minkäänlaista riittävästi soveltuvaa lainsäädäntöä, jolla tällaiset kulttuuriset sopeutumisvaikeudet ja länsimaisen oikeuskäytännön mukaisesti rikolliset, ihmisoikeuksiakin polkevat, traditiot pystyttäisiin aukottomasti estämään ja ehkäisemään.

Lapinlampi oli juttuansa varten myös haastatellut mm. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin projektipäällikköä Marjo van Dijkenia, joka pyytää erottamaan erikseen järjestetyn avioliiton pakkoavioliitosta, vedoten mm. siihen, että monissa islamilaisissa maissa järjestetty avioliitto on maan vallitseva tapa; van Dijkenin käsityksen mukaan vain ne järjestetyt avioliitot, jotka solmitaan selkeästi jomman kumman tai molempien puolisoiden tahtoa vastaan olisivat todellisia pakkoavioliittoja. En ole samaa mieltä hänen kanssaan ja myös perinteiset, näennäisen "mukavasti" järjestetyt avioliitot on saatava tavalla tai toisella länsimaisen lainsäädännön piiriin. Huomatkaa myös, että pakkoavioliitot lasketaan nykyään yleisesti myös nykyaikaisen ihmiskaupan yhdeksi muodoksi!

Mielestäni sitä, että "mukavasti" järjestetty avioliitto aivan oikeasti olisi esimerkiksi avioliittoon järjestetyn nuoren naisen tai peräti alaikäisen tytön pohjimmaisin ja syvin tahto ei voida mitenkään todeksi havaita, ei mitenkään. Kyllä meidän länsimaisen sivistysvaltion edustajina itseämme pitävien ihmisten pitäisi tälläinen asia jo pelkkää maalaisjärkeä ja suhteellisuudentajuamme käyttämällä tajuta ja ymmärtää!

Suomen lainsäädännön saattamisessa aukottomasti sellaiselle tasolle, jolla todellisuudessa pystytään ehkäisemään ja estämään niin lapsi- kuin muutkin pakkoavioliitot tuleekin olemaan tulevina aikoina runsaasti työsarkaa niin koko Euroopan, sekä kaikkien pohjoismaidenkin, että Suomenkin nationalistien humanistisille aktivisteille!

Suomessa käytössä olevan parlamentaarisen demokratiamme mukaisesti korkein lakeja säätävä elin on eduskunta, siksi kannattaakin miettiä tarkkaan miten esimerkiksi taas seuraavien, vuoden kuluttua 20.03.2011 pidettävien eduskuntavaalien yhteydessä äänemme keskitämme!

Muutoksen tuulet puhaltavat ja vain idiootti uhraa äänensä menneisyydelle!

http://www.rauhantervehdys.fi/

http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/

 

 

SINIVALKOINEN MIES KÄY ARMEIJAN!

(Kuvassa suomalaiset naiset ja miehet vannovat Sotilasvalaa.)


Istuskelen läppäri sylissäni olohuoneeni pehmeällä nojatuolilla samalla välillä TV:tä vilkuillen, välillä nostalgisesti menneitä vuosikymmeniä muistellen ja välillä tietysti tätä blogiani kirjoittaen. Oikealla puolellani, nojatuolini viereisellä pikkupöydällä lojuu arkistojen kätköistä löytämäni vanha varusmiespalvelukseni aikainen puolustusvoimien palvelustodistus, jota olen tähän asti säilyttänyt ihan piruuttanikin juuri sellaisia viherpiipertäjien, punamädättäjien ja muiden vasemmistoänkyröiden seurassa viihtyviä pullamössösukupolvemme tahoja varten, jotka suorastaan itkunsekaisesti haluaisivat yhdistää olemukseni heidän sairaaseen habitukseensa. No, se sinänsä on toisarvoista, mutta sitäkin merkittävämpää ja realistisempaa on tietysti se, mitä puolustusvoimien palvelustodistus kiistattomasti todistaa.

Puolustusvoimien palvelustodistuksen mukaan olen sotilasarvoltani korpraali - ja nyt tietysti reservissä, koska varusmiesajastani on jo parikymmentä vuotta. Joukko-osastokseni on merkitty Pohjan Prikaati ja palvelusajakseni  09.02.-89 - 06.10.-89. Lisäksi kohtaan koulutushaara ja erikoiskoulutus on merkitty Kiväärikomppania/Aliupseerikoulu ja kurssiajaksi 08.05.-89 - 28.08.-89 (eli sisältää nykyisenkaltaisen AuK:in ensimmäisen puolikurssin). Palvelustodistukseni on allekirjoittanut silloinen kapteeni J.P. Ristola.

Nämä palvelustodistukseeni jo yli 20 vuotta sitten kirjoitetut tosiasiat ovat voimassa yhä, eivätkä ne muutu miksikään, vaikka poliittiset vastustajani ja muut mustamaalaajat kuinka haluaisivat!

Muistakaa, että minäkin olen aikoinani vannonut Sotilasvalan ja se tietysti velvoittaa yhä reservissä. Erityistä huomiota näin reservissäkin ollessa on nykyisinä, omalta osaltaan levottominakin yhteiskuntapoliittisina aikoina, syytä kiinniittää toisen kappaleen loppuosaan: "Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tahi maan yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa."

Tämä kannattaa toki muidenkin sinivalkoisten taistelijoiden muistaa. Ja tässä on myös yksi merkittävä syy, miksi en halua osallistua esimerkiksi Homma^^^-forumin harjoittamaan kansankiihotustoimintaan ollenkaan ja kaikkein vähiten sellaisten, selvästikin jopa vallankumouksellisiksi luokiteltavien puulaakien, kuten Muutos 2011, toimintaan missään muodossa.

Itse vannoin sotilasvalani helmikuussa 1989 ja jo silloin lupasin kunniani ja omantuntoni kautta seuraavat allaolevat tosiasiat:

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

                                          SOTILASVALA


Minä lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.

Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista yhteiskuntajärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tahi maan yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

Joukkoa, johon kuulun, sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja miehekkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjain tahi muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.

Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.

Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.


¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤


Itse suorittaessani varusmiespalvelusta, se oli vielä miesten etuoikeus, mutta muutaman vuoden päästä laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta tuli voimaan (1.4.1995). Sen jälkeen onkin ollut aina suuri ilo tällaisen vanhan korpraalin mielessä, sielussa ja sydämessä, kun on saanut havaita vuosi toisensa perään varusmiepalvelukseen astuvien kauniimman sukupuolen edustajien määrän kasvavan tasaisen tappavaan tahtiin!

En voi olla kunnioittamatta ja aina tilaisuuden tullen kehumatta ja ylistämättä niitä, luonteeltaan rohkeita, pelottomiakin, mutta ennenkaikkea sisäisesti vahvoja naisia, jotka vuosi toisensa jälkeen Suomessakin astuvat vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen. Samanlainen kunnianhenkäys sielustani nousee maakuntajoukoissa, vapaaehtoisessa maanpuolustustoiminnassa, mukana oleville naistaistelijoille, sinivalkoisen kansamme ja isänmaamme suojelijoille!

 


On se kyllä kumma, että nykyisestä pullamössösukupolven miehestä ei löydy miehisyyttä käydä edes armeijaa! Suomen perustuslain 127 § velvoittaa maanpuolustukseen, jonka velvoitteen laiminlyömisestä saatettiin aikoinaan tuomita jopa kuolemaan. Itse en tosin kannata kuolemantuomiota tällaisenkaan vakavan asian kyseessäollessa, mutta muutoin olen valmis asettumaan sellaisellekin ajatuskannalle, että henkilöltä, joka ei ole halukas suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan, otettaisiin sitten myös kansalaisoikeudet pois, jos ei nyt sentään kokonaan, niin ainakin tuntuvasti osittain.

"Vanhan liiton" veteraania, kuten minuakin, harmittaa kyllä suuresti, että nykyisen kansallismielisen ja isänmaallisen muutosliikkeen toimintaan, on pesiytynyt sellaisia syöpäläisiä ja itkupillisivareita, joilta tulisi glögit välittömästi pöksyihin oikean vanhan liiton nationalistin heille vähän jo ärähtäessä. Ja jopa niinkin arvovaltaisena ja suvereerina itseään pitävän puulaakin kuin Suomen Sisu r.y:n johtoportaasta löytyy, surullisen kuuluisa Halla-aho etunenässä nyt mainitakseni, tällaisia pikkupoikia ja vieläpä itse itseään eräänlaisina km-liikkeen johtohahmoihin kuuluvina pitäviä! Jo on aikoihin eletty, sanoo moni muukin kuin minä!

SKS-kansanliikkeen puheenjohtaja Olavi Mäenpää käväisi tuossa viime kesän korvilla luonani kahvittelemassa ja kaiken muun ohessa Olavi siinä yltyi mainitsemaan minunkin persoonastani aivan selvästi huokuvan tosiasian, Olavi totesi jotakuinkin tähän malliin: "Kyllä se kuule Aalto, miehestä näkee heti, onko se käynyt armeijan. Sinustakin sen Aalto näkee heti, olemuksestasi, käyttäytymisestäsi sekä suhtautumisestasi tosiasioihin, suhteellisuudentajua ja tervettä maalaisjärkeä löytyy ihan muille jakaa."

Jatkan vielä nostalgisena menneiden vuosikymmenten muistelemistani. Meillä KDP:ssä (Kansallis-Demokraattinen Puolue) oli aikoinaan jäsenvaatimuksena, että kaikilla miespuolisilla hakijoilla oli varusmiespalvelus suoritettuna, jollei sen suorittamiselle ollut laillista estettä, kuten esimerkiksi terveydelliset syyt. Ja upseerikoulutus laskettiin vielä eduksi. Ajatelkaapa, jos kaikilla suomalaisilla itseään kansallismielisinä ja isänmaallisina pitävillä järjestöillä olisi yhä samankaltainen jäsenvaatimus käytössään! Kuinka se tervehdyttäisikään ja puhdistaisikaan kertaheitolla koko km-kenttää! Samalla km-kenttä yhdentyisi varmasti voimakkaasti neurootikkojen, psykopaattien ja muiden öyhöttäjien tippuessa ikäänkuin luonnollisesti pois kuvioista.


                                           MUISTAKAA, ETTÄ SOTILASVALA VELVOITTAA MYÖS RESERVISSÄ !

 

 

 

KUNNIAMURHAT SUOMESSA - VIHDOINKIN?

 

 
Vuosi vaihtui kunniamurhien konkretisoitumisen merkeissä sinivalkoisessa valtakunnassamme. Espoossa kauppakeskus Sellossa tapahtunut perinteisen muslimikäytännön mukainen kunniajoukkomurha hiljensi vuoden vaihtumisen juhlimiseen valmistautuneen Suomen totaalisesti. Nyt se, mitä saimme jo ensi aavistuksissamme tuntea ja kokea Ruotsista uutisoituna tammikuussa vuonna 2002 tapahtuneen verityön kautta (mainittu mm. allaolevassa videossa) on sitten vihdoinkin konkreettisesti totta sinivalkoisessa Suomessammekin!

En kirjoita vihdoinkin-adverbia tietystikään sen vuoksi, että olisin sairas verenhimoinen psykopaatti, vaan nimenomaan sen vuoksi, että vielä niiden viimeistenkin omaa kansaamme ja suomalaiskansallista kulttuuriamme halveksuvien, inhoavien tai peräti vihaavien, kansankokonaisuuteemme kuitenkin kuuluviksi haluttavien kansalaistemme, silmät vihdoinkin avautuisivat ja he saisivat konkreettisesti kokea, että se ulkomaisen invaasion aiheuttama uhka ja vaara, josta ainakin minä olen varoitellut jo 1980-luvun lopulta lähtien, on kaikista valtaapitävien hallussa olevan median suggestioista huolimatta, sittenkin konkreettisesti ja todistetusti aivan totta. Nyt viimeistenkin tähän asti epäilevästi kansallismielisiin voimiin suhtautuvien olisi kyllä syytä herätä ja nousta ylös itsepetoksen alhostaan!

Ensialkunn mediakin hehkutti totuttuun "mokuttaja-linjaansa" tyypillisesti, että "veriteko jatkaa ikävällä tavalla Myyrmannin pommi-iskun ja koulusurmien viitoittamaa tietä" - tämä on sitä tyypillistä valtaapitävien taholta syötettävää psykologista propagandaa, jolla kansanjoukot saadaan pysymään rauhallisina; sittemmin teolle löydettiin vielä lisää psykologisesti kaunisteltuja syitä toteamalla, että "tragedian taustalla ollut mustasukkaisuus näyttää paisuneen käsittämättömäksi veriteoksi." Kunniamurhista valtamedia ei ensialkuuun uskaltanut virkata sanaakaan.

Alunperin kosovolainen, vuonna 1966 syntynyt muslimimies, Ibrahim Shkupolli surmasi julmasti entisen naisystävänsä (Halal-teurastuksen malliin pää irti veitsellä) ja naisen neljä työtoveria (ampumalla). Lopuksi mies ampui itsensä. Neljä uhria ammuttiin aamupäivällä Sellon kauppakeskuksessa, joka oli täynnä ihmisiä. Kylmäverinen ammuskelu keskellä väkijoukkoa järkytti paikallaolijoiden lisäksi varmasti koko maata, joka näki tapahtumia TV:stä ja netistä.

Vaaran merkit olivat olleet jo pitkään ilmassa ja periaatteessa tiedossakin, mutta kysymys onkin vastuullisesta tiedostamisesta, eli viranomaiset olivat haluttomia tunnustamaan käytännön tosiasioita. Miehellä oli ihan selvästi tunnustettava rikostausta, hänet oli mm. tuomittu ampuma-aserikoksesta, pahoinpitelystä, määrätty lähestymiskieltoon, joka koski myös naisen työpaikkaa. Mies oli myös rikkonut useita kertoja tätä lähestymiskieltoa. Vaaraa ei silti tiedostettu tai tunnustettu. Ja näin Suomen rikoshistoriaan kirjattiin veret seisauttava kunniajoukkomurha.

Käsittämättömästi ja osittain järjenvastaisestikin Sellon tapaus herätti valtamediassa heti tuoreeltaan keskustelun turvatoimista ja on tietysti ymmärrettävää, että tämänkaltaisessa absurdissa keskustelussa ei päästy minkäänlaisiin tuloksiinkaan. Kansaltamme ei nimittäin valtamediakaan pysty salaamaan sitä tosiasiaa, että minkäänlaiset nykyisenkaltaiset turvatoimet ja niiden kiristäminen eivät nyt, eivätkä koskaan tulevaisuudessakaan, voi estää kunniaväkivaltaa. Kiitettävästi, etupäässä vapaan kansalaisjournalismin ja netissä tapahtuvan mielipiteenvaihdon (blogit, foorumit) ansiosta valtamediaa on päästy painostamaan sillätavoin, että media, tosin hyvin varovaisesti (mutta parempi, että edes pikkuhiljaa kumminkin!) alkaa tunnustaa Sellon verityön joukkosurman sijasta nimenomaan kunniaväkivaltaan pohjautuvaksi teoksi, jolla siis on merkittävät kulttuuriset taustat. Ja tätä myöten myös tervehenkisten maahanmuuttokriitikoidenkin ääni pääsee valtamediassa toivomamme terveen asenteenmuutoksen kautta tavallisen kansan tietoisuuteen.

Sellon kunniajoukkomurhan jälkeen useat lehdet yltyivät korostamaan, että kylmäveriseen väkivaltaan sortunut tekijä on itse vastuussa teoistaan, eikä asiaa pitäisi kohdistaa hänen edustamaansa kansanryhmää vastaan. Iltalehti yltyi muistuttamaan, että myös suomalaiset ovat syyllistyneet usein järkyttäviin veritekoihin. Iltalehti kuitenkin linjasi, että oleskelulupia ei tulisi jatkaa niille, jotka syyllistyvät toistuviin rikoksiin.

Ajankohtainen Kakkonen uskalsi tarttua "härkää sarvista":




Emme voi enää vaieta! Meillä ei oikeastaan ole edes oikeutta siihen. Muistakaa, että esi-isämme eivät taistelleet turhaan luovuttaessaan kansalaistemme vapaan ja turvatun tulevaisuuden puolesta verensä!

Jos tahdot taistella kanssamme ja marssia rinnallamme, ole vapaa ja ota rohkeasti yhteyttä esim. sähköpostitse tai puhelimella. Muistakaa, että yksikään Isänmaanrakkauden puolesta luovutettu sielu ei ole turha, tehtäviä ja toimintaa löytyy varmasti kaikille jokaisen omien resurssien ja kapasiteettien sekä muiden persoonakohtaisten ominaisuuksien mukaisesti.

ISÄNMAA KUTSUU JA ODOTTAA JUURI SINUA ESITTÄEN SINULLE LOOGISEN KYSYMYKSEN:"OLETKO VALMIS?" - SINULTA TARVITAAN VAIN VASTAUS: "AINA" !


Oma sähköpostini & messenger:

komentaja66@hotmail.com


gsm-päivystys/ ruuhka-aikoina myös vastaaja:

040-1916990 SKS/Oulu (24/7)

040-7708982 K.M.Aalto (24/7)
 

RIKOS SINIVALKOISTA KANSAAMME KOHTAAN: ASUNNOTTOMUUS !

 Kuvassa vasemmistolaisen hapatuksen vallassa olevan Kunnon Elämä (KE) Ry:n mielenosoittajia.
 

Suomessa vietetään lauantaina 17.10. asunnottomien yötä, joka on osa YK:n julistamaa kansainvälistä köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää. Asunnottomien yö - kansalaisliike järjestää samannimisen tapahtuman valtakunnanlaajuisesti tänä vuonna jo yhdennentoista (11.) kerran. Tapahtuma järjestetään edellisvuosien tapaan yhteistyössä mm. Vailla vakinaista asuntoa Ry:n kanssa. Kansalaistapahtumia on etenkin suurissa kaupungeissa.Tästä linkistä pääset suoraan Asunnottomien yö - kansalaisliikkeen sivustolle:
 


http://www.asunnottomienyo.fi/

On suuri kansallinen häpeä ja suoranainen rikos köyhää ja unohdettua sinivalkoista kansaamme kohtaan, että jo sääolosuhteiltaankin vaativassa isänmaassamme, Suomessa, on niinkin paljon kuin vajaat 10 000 (arvio) tavalla tai toisella täysin asunnottomaksi luokiteltavaa henkilöä!

Asunnottomien sankkenevassa joukossa en ole vielä koskaan nähnyt monikulttuurisuuden mukanaan tuomaa rikastuttavaa vaikutusta, vaan kaikki asunnottomuuden kurimukseen joutuneet ovat olleet "sinivalkoisia". Sinivalkoisessa isänmaassamme kuolee vuosittain oman maamme hätää kärsiviä kansalaisia nälkään ja pakkaseen, siksi ei ole paljon vaadittu itse kultakaan meiltä isänmaalliselta suomalaiselta, että näin edes kerran vuodessa muistamme hätää kärsivää omaa kansaamme!

Olen itsekin ollut vakavasti asunnoton kolmeen eri otteeseen elämässäni, joten kirjoittaessani asunnottomuudesta, kirjoitan sen varmasti osittain omalla kokemuksella. Vielä tänäkin päivänä asunnottomuuden minuun jättämät suoranaiset haavat ja jo umpeutumaan ehtineet arvetkin ovat niin voimakkaita ja syviä, etten halua mennä asunnottomuuteni aiheuttamiin tekijöihin tässä yhteydessä tämän enempää, mutta esimerkiksi minunkin kohdallani pätee se yleistä mielipidettä ja tietämystä voimakkaasti vastaankääntyvä hypoteesi, että runsas alkoholinkäyttö oli pikemminkin asunnottomuuden seurausta kuin sen syy. Itse olen lähtöisin köyhistä ja vaatimattomista olosuhteista ja lähdin maailmalle -tosin lastenkotiin- jo viisi vuotiaana. Tämän jälkeen vietin mm. parhaimman nuoruuteni kasvatuskodissa Utajärvellä, josta karattuani sitten päädyin nuorisokotiin Ouluun Höyhtyälle.

Mikään poliittinen intohimo tai vedätys ei todellakaan minua, eikä koko SKS-kansanliikettä, saa ottamaan kantaa asunnottomuuteen, koska juuri asunnottomat edustavat monesti sitä kaikkein syrjäytyneintä ja puoluepolitiikkaan väsyneintä kansankerrosta, joka ei äänestyskopille jaksa vaivautua. Tämähän on ymmärrettävää jo siinäkin valossa, että jo se seikka, että ei omista voimassa olevaa henkilöllisyystodistusta voi estää yleisissä vaaleissa äänestämisen kokonaan.

Myös wikipediassa on asunnottomuutta käsitelty suhteellisen asiantuntevasti, tosin arviot asunnottomien määrästä ovat rutkasti alakanttiin:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Asunnottomuus

Supisuomalaisen asunnottomuuden historiaan liittyy myös merkittävänä korjaavana tekijänä asunnottomuuden ohella yleiseen syrjäytyneisyyteenkin huomionsa kiinnittänyt vasemmistolaisen hapatuksen vallassa ollut  "Marraskuun liike":

http://fi.wikipedia.org/wiki/Marraskuun_liike


Wikipediassakin annetaan harhaanjohtavasti ymmärtää, että asunnottomuus olisi vähenemässä. Totuus on kuitenkin täysin päinvastainen, eikä sitä paranna ollenkaan nyt käsillä oleva vakava taloudellinen tilanteemme ja toisaalta ylimääräisten asunnontarvitsijoiden, siis maahanmuuttajien, invaasio sinivalkoista kansaamme kohtaan! Vuokra-asuntojen lisääntyvään tarpeeseen ei ole pystytty, eikä pystytä tulevaisuudessakaan, ilman erityistoimenpiteitä vastaamaan mitenkään. Lisäksi muunkinlainen sosiaalinen syrjäytyminen, mikä on osittain jo kohdannutkin meitä, mutta tulee vielä vuoden loppua kohti yhä pahenemaan, on omiaan vain kiihdyttämään vakavaa asunnottomuuttakin.

 

SINIVALKOISTEN KANTA MUUTOS 2011-PUOLUEHANKKEESEEN!


Tämä uutinen on alkuperäisenä Sinivalkoisten kotisivulla, johon pääset tästä linkistä:

http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/etusivutiedote.htm
 

Allekírjoittaneet kävivät Juha Mäki-Ketelän kanssa neuvotteluita kuluvan vuoden toukokuusta lähtien. Elimme toivossa, että olisimme saaneet tähän maahan viimeinkin muodostettua mm. hallitsemattomaan maahanmuuttajapolitiikkaan terveen kriittisesti suhtautuvien ihmisten ja järjestöjen muodostaman rintaman, jota missään nimessä ei edusta Soinin johtama Perussuomalainen puolue.

Äärimmäisen pettyneinä joudumme toteamaan, että Muutos 2011:n puuhamiesten esittämien visioiden pohjalta Sinivalkoiset eivät voi lähteä mukaan heidän puoluehankeeseensa. Emme voi osaltamme olla mukana hankkeessa, joka pyrkii hiljentämään kaiken maahanmuuttokriittisen keskustelun sekä muutoinkin on suunnitelmiltaan poliittisen onnistumisen kannalta uskomattoman utopistinen!


Kun katsoo Muutos 2011:n hallituksen linjaa, jossa esimerkiksi suhtaudutaan kielteisesti uusien Muutos 2011:n valtuustoryhmien perustamiseen, se todetaan Sinivalkoisissa täysin järjettömäksi.

Olisimme olleet valmiit perustamaan Muutos 2011 valtuustoryhmän Turkuun jo 5.10.2009 sekä järjestäneet kahteen keskisuureen kaupunkiin uudet ryhmät. Nämä kuitenkin puheenjohtaja Mäki-Ketelän johtaman Muutos 2011 toimesta kiellettiin. Lisäksi kiellettiin aktiivisten samoin ajattelevien ihmisten värväämisen uuteen puoluehankkeeseen.

Ratkaisevat vaalit 2011 ovat liian lähellä, jotta aikaa olisi vain odottamiseen. Myös alueellisiin piirihankkeisiin on suhtauduttu Muutos 2011:n piirissä kriittisesti. Jopa ehdokkaiden asettelu vaalipiireissä käy näin lähes mahdottomaksi.

Julkaisemme puheenjohtaja Mäki-Ketelän meidän esittämiin näkökantoihimme antamat vastaukset, jotta Sinivalkoisten kannattajat tietäisivät syyt ja perustelumme tekemäämme ratkaisuun.

Lue Mäki-Ketelän vastaukset täältä!

http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/Muutos%202011-liite.doc

http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/etusivutiedote.htm


Sinivalkoiset ovat toukokuusta alkaen tulleet vastaan kaikissa meille keskeisissä tavoitteissa, mikään vastaantulo ei kuitenkaan ole riittänyt.

Koemme, ettemme vallitsevassa tilanteessa voi lähteä mukaan hankkeeseen, vaan aloitamme lähiviikkojen aikana Sinivalkoisten piirissä puhtaalta pöydältä kannattajakorttikampanjan yhdistyksen saamiseksi uudelleen puoluerekisteriin.


Toivotamme kuitenkin Muutos 2011:lle onnea ja menestystä sen valitsemalla tiellä.


Suomen Kansan Sinivalkoiset Ry


Olavi Mäenpää, puheenjohtaja

Ari Laakso, sihteeri

--------------------------
------------------------------------------------------------------------------------


Minua ja koko Oulun aluepiiriä neuvotteluissa edusti puheenjohtajamme Olavi Mäenpää.
 

 
Kirjoittaja

SORRETUN, ALISTETUN, POLJETUN JA ORJUUTETUN SUOMEN KANSAN MITTA ON TULLUT TÄYTEEN! BARRIKADIEN RAKENTAMINEN VOI ALKAA!

JOS JAAT MIELIPITEENI, OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ VAIKKA PUHELIMITSE:

GSM-päivystys (24/7), ruuhka-aikoina myös soitonsiirto tai vastaaja:

041 - 724 1522 / K.M. Aalto

 

Ilmainen www-laskuri
Sananvapauden puolesta!

Huom! Tämän sivuston ylläpitäjä huolehtii julkaistavan materiaalin laillisuudesta, mutta kommentointeja ei moderoida ennalta. Jos havaitsette mm. kommenttiosioissa selkeästi lainvastaista materiaalia, voitte ilmoittaa siitä suoraan poliisille ylläolevan linkkikuvakkeen kautta! Muistakaa, että myös perätön ilmianto on rikos.