Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

HILJAINEN MARSSI OULUSSA

24.02.2012 - 09:41 / Kategoriat: Oulu, anti-islam, islam, maahanmuuttokriittisyys, yhteiskunta, yhteisvastuu

Oulussa järjestetään perjantaina marssi rauhan ja suvaitsevaisuuden puolesta. Hiljaiseksi kulkueeksi -nimetty marssi päättyy kaupungintalolle, jossa luovutetaan vetoomus kaupunginjohtajalle.

Perjantaina luovutettavassa Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan organisoimassa vetoomuksessa ilmaistaan vakava huoli Oulussa ilmenneistä yksittäisistä väkivaltaisista tapahtumista, joiden kohteena on ollut uskontoryhmän jäseniä.

Kirjoituksessa vedotaan Oulun päättäjiin, poliisiin ja suojelupoliisiin, jotta nämä edistäisivät yhteiskuntarauhan palautumista ja lisäisivät ennalta ehkäiseviä toimia, joilla maahanmuuttajien ja kaikkien oululaisten turvallisuus lisääntyisi.

Vetoomuksessa todetaan, että tapahtumat ovat aiheuttaneet pelkoa ja huolestuneisuutta monissa Oulun maahanmuuttajissa. He kertovat pelkäävänsä oman turvallisuutensa puolesta. Keskusteluissa on pohdittu, onko tapahtumien taustalla kuitenkin rasismia.

Hiljainen kulkue lähtee liikkeelle Rotuaarilta perjantaina puoli kahden aikaan iltapäivällä ja päättyy kaupungintalolle, jossa Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Abdul Mannan luovuttaa kaupunginjohtaja Matti Pennaselle vetoomuksen rauhan puolesta.

Lähde ja koko uutinen täältä:

http://yle.fi/alueet/oulu/2012/02/oulussa_marssitaan_suvaitsevaisuuden_puolesta_3278078.html


Itsehän olen sitoutunut jo parin vuoden ajan, kuitenkin vapaaehtoisuuden hengessä, joka perjantai osallistumaan Oulun Vapaaseurakunnan ja Oulun Lähetysseurakunnan yhteistyöprojektina toteteutettavaan Varttikirkkoon ja ruoka-avustuskassien jakoon. Ruoka-avustuskassit jaetaan pienimuotoisen hartaus- ja todistustilaisuuden, ns. Varttikirkon jälkeen klo. 13:00 alkaen jonotusmenetelmällä vuoronumerolappujen perusteella Oulun Vapaaseurakunnan tiloissa. Viime aikoina hädänalaisten jonot ruoka-avustusten jakoon ovat pidentyneet entisestään, joten on ymmärrettävää, jos koen mielekkäämäksi osallistua tänäänkin ruoka-avustuskassien jakamiseen ja sen organisointiin, oman hädänalaisen kansamme parhaaksi.

‎Mitään erikseen järjestettyä vastamielenosoitusta emme ehtineet järjestämään, mutta jokainenhan voi mennä paikalle itse ilmaisemaan mielipiteensä. Toisaalta hyvin vaikeaahan "rauhaa vastaan" onkaan osoittaa mieltä nykyisissä yhteiskuntapoliittisissa olosuhteissa.

Mutta mikään mahti maailmassa ei toki estä oululaisia ilmaisemasta yksityishenkilönä eksplisiittisiä mielipiteitään lain ja sananvapauden jalossa hengessä.

Taistelutoverimme Tampereella, Anu Palosaari käsittelee persoonalliseen tyyliinsä tätä hiljaista marssia, sekä ennenkaikkea siihen johtaneita seikkoja Uuden Suomen tuoreimmassa blogikirjoituksessaan "Yksittäistapaus":‎

http://anupalosaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98394-yksitt%C3%A4istapaus

PERJANTAINA 24.02.-12


Kulkue lähti Rotuaarin aukiolta poliisisaattueessa kello 13.30 ja eteni kaupungintalolle reittiä Kauppurienkatu – Isokatu – Hallituskatu - Kirkkokatu. Mielenilmaukseen osallistui kolmisensataa ihmistä ja se sujui rauhallisesti ilman välikohtauksia.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

SORRETUN, ALISTETUN, POLJETUN JA ORJUUTETUN SUOMEN KANSAN MITTA ON TULLUT TÄYTEEN! BARRIKADIEN RAKENTAMINEN VOI ALKAA!

JOS JAAT MIELIPITEENI, OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ VAIKKA PUHELIMITSE:

GSM-päivystys (24/7), ruuhka-aikoina myös soitonsiirto tai vastaaja:

041 - 7782604  /  K.M. Aalto


Ilmainen www-laskuri

kuva http://www.poliisi.fi/nettivinkki

Huom! Tämän sivuston ylläpitäjä huolehtii julkaistavan materiaalin laillisuudesta, mutta kommentointeja ei moderoida ennalta. Jos havaitsette mm. kommenttiosioissa selkeästi lainvastaista materiaalia, voitte ilmoittaa siitä suoraan poliisille ylläolevan linkkikuvakkeen kautta! Muistakaa, että myös perätön ilmianto on rikos.

Sananvapauden puolesta!